Digi in Deeper / 6. päivä – 12.2.

Pidin pienen tauon kurssista mutta itse asiassa en jäänyt paljoakaan jälkeen koska Jessica (kurssin vetäjä) oli sairastunut. Joskus näköjään näinkin, onneksi kaikki on nyt hyvin ja toipuminen vauhdissa. Eli minulla on kurottavaa vain neljä päivää ja kaksi niistä on siis luonnoksen tekoa + vapaaehtoinen Quickpage-> helppo homma (ja tietysti viikon 1 kertaus kysymykset). Tässä ensin päivä 6 siis viimeinen leiska grungy viikolla. Tämä leiska oli mieleeni eli ei liian runsas ja väreistäkin tykkäsin. Ehkäpä paras osuus on tuo kolmen pikkukuvan (2×2) rypäs siis mitään erikoista tekniikkaa siinä ei ole, jos ei lasketa sitä että teimme oman siveltimen (=Brush) jolla teimme nuo reiät mutta syy miksi pidän niistä on Instagram apps iPhonessa.  Eli kyseisellä pikku kilkkeellä saa tehtyä hauskoja kuvia eli ota kuva ja lisää filtteri – lopputulos saattaa yllättää, niin helppoa ja hauskaa. Voin vakuuttaa että tulevaisuudessa tulen käyttämään myös iPhonen kuvia skräppäyksessä, tähän asti en juurikaan ole sillä kuvannut mutta tuo appsin myötä suorastaan innostuin. Sivulla kuvia Saagasta ja hieman tarinointia viime viikoksta Vuokatissa.

Tarvikkeet
Digi in Deeper kurssin tarvikkeet
Everyday Ghost fontti Danafont
DesignerMixed fontti House of Lime

One thought on “Digi in Deeper / 6. päivä – 12.2.

  1. Tämänkin sivun asettelu miellyttää silmääni kovasti, paljon enemmän kuin DiD-kurssileiskat! Täytynee skräpistää joskus… Suloisia koirakuviakin.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s